Alviina Alametsä toimi Allianssin ilmastodelegaattina lokakuusta 2012 helmikuulle 2013

Mitä tein tänään? Kestävää kehitystä!

Keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Moi maailmanparantajat! Mitä on kestävä kehitys?

Aamuisessa ”Peace, justice and rule of law in a global development agenda beyond 2015”- keskustelutilaisuudessa kehitysministeri Heidi Hautala laajensi käsitettä ja tavoitteita kattamaan paitsi perinteisen taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävän kehityksen, myös rauhan ja turvallisuuden. Huh, miten paljon selvitettäviä ongelmia vielä onkaan! Oikeastaanhan nämä kaikki kietoutuvat toisiinsa itsestäänselvästi, mutta silti: aikamoinen paketti.

Tästä häkeltynyt taitaa olla myös koko kehitysyhteistyö. Suomen tukemat projektit, esimerkiksi perustuslain luonnin avustaminen Nepalissa ja kansalaisten lakitietoisuuden lisääminen Keski-Aasiassa, kuulostavat melko hajanaisilta – vaikkakin tärkeiltä. Tosin kestävän kehityksen edistäminen palanen kerrallaan taitaa olla ainoa mahdollinen tie. Mutta vaikka ilmastodelegaattina toiminkin, en ainakaan itse kykene istumaan kokouksissa ajatellen ilmastoasioita ainoana tärkeänä maailmanparannuskohteena; sitä on hankala edes toteuttaa ilman kansalaisten tasa-arvoisia oikeuksia ja korruptoimatonta valtionhallintoa, jotka pelottavan monesta paikasta vielä puuttuvat.

Nyt täytyy vain pitää hihat käärittyinä. Hienoa, että Suomi kantaa vastuunsa luoden omia SDG-tavoitteitaan ja vieläpä kuuntelee prosessissa kansalaisyhteiskuntaa ja asiantuntijoita aktiivisesti – vaikka työstä tuskin on nyhdettävissä poliittisia pikavoittoja tai edes lyhyellä aikavälillä näkyviä tuloksia. Valtiot kuitenkin muuttuvat, mitä International Centre of Transitional Justicen David Tolbert havainnollisti aamulla koulukirjaesimerkillä: Saksan historiaa opetetaan tänään aivan toisin kuin maailmansotien aikana. Yritetään myös varmistaa, etteivät ympäristöasiat jää talouskehityksen ja rauhan edistämisen jalkoihin, vaikka ne saattavatkin ihmisnäkökulmasta vaikuttaa näille toissijaisilta.


 

Kumi Naidoo, the Arctic and morals

Tiistai 15. lokakuuta 2013

How can individuals change the world – and how do they find the courage to do it? Today I have thought a lot about this. In the morning I had the pleasure to meet Kumi Naidoo, International Excecutive Director of Greenpeace. This blog was supposed to be mainly an interview about what is going on in the Arctic. But, damn it, I have to widen the subject a bit.

What you will read next may make me seem really naive – especially if you hate Greenpeace and all kind of civic activism. Yep, I know such people exist, since I used to be one of them. Few years ago I would have thought that these people belong to jail, since they are disturbing legal business. But the second I met Naidoo, I felt empowered, a bit the same way as when I first found out about climate warming as a teenager. It was something about the enthusiastic way in which he spoke. It had something to do with the way he hugged us and made me feel like we are old friends. But first of all, it was because of the fact that I actually managed to grasp the emotion that drives him – the motivation and the cause for which he is ready to go to prison. 

As you guys can probably imagine in the middle of the Arctic crisis, Naidoo is quite a busy man. He originally came to Finland to meet the parents of Sini Saarela, a Finnish activist who is now imprisoned in Russia because of protesting against the drilling of fossil fuels in Arctic areas. He also met Finnish Foreign Minister Erkki Tuomioja.  Still, he took the time to meet young activists and climate delegates, me and Tom Henriksson. Naidoo seemed impressed by Helsinki Climate Forum Conference, an event organized a few weeks ago by university students. I was part of the organizing team, and Tom was our awesome leader in the project.

Naidoo clearly wanted to give young activists inspiration, hope and encouragement to keep up the good work by paying us a visit. According to him, as rebellion against apartheid (in which himself participated at very young age) climate activism also means fighting for the future of the youth.

This man has dedicated his whole life to correcting wrongness. OK, I have also been active in the climate movement and worked countless hours to protect the environment – and thus also human beings. But I have not ended up in prison, and I probably wouldn’t have the courage to contribute to illegal actions for these important causes. Which makes me kind of a coward, and I more and more feel like I owe a lot to people who are more daring. Kumi Naidoo and numerous Greenpeace activists have that courage. They know what they are doing is illegal and are inclined to face the consequences (even though punishments should always be proportionate and determined on legal basis: the Russian claim over piracy in the Arctic- case is completely out ofjuridical justification). 

I study International Law, and thus have high respect for common rules. Still, it should be noted that historically rule-breaking often contributes to rule-making.  Whether the question is about slavery, apartheid or conservating the Arctic, brave people from Gandhi to Mandela have always tried to address wrongness by peaceful and non-violent demonstrations and actions – even if by doing so they would break the current law. Why? Because even though organizations like Greenpeace use nearly 20 different means to persuade the countries and companies to save the Arctic, actions like thishave proved to be the most efficient and to attract more media attention. It is hard to judge whether something is wrong before it has raised a discussion. For example, if I was a noblewoman living in the 15th century, I might think that slavery, also permitted by law, is OK. Thanks to individuals critical enough to contest the current view on what is right and what is legal, we have now banned slavery, even though this decision was economically quite unwise at that time.

Well, enough with the sentimentality for a while – let’s return to the issue at hand. According to Naidoo, frameworks of future should be transferred to here and now to solve climate change. Especially the Arctic perspective is one where shifting the focus to now is possible. This part of the world holds very rich biodiversity, and drilling in the Arctic will destroy unique forms of life from polar bears to fish species, risk oil spills, and promote climate change. 

1) If there was an oil spill, the consequences would be devastating.  It is practically impossible to clear the spill completely. Because of the changing seasons, the oil spilled to the sea will be locked in deep ice of the Arctic. In addition, coast guards are not fast enough to react to possible catastrophe.

  2) Antarctic and Arctic are also important from climate regulation viewpoint. Arctic ice is like the air conditioning of the planet. IPCC, which in the Greenpeace viewpoint is a conservative body, has demanded crucial action to prevent catastrophic climate change. These scientists say that 75% of fossil fuel preserves should to stay where they are to meet these demands. We are reaching the limits of worlds capacitywhich is why we have to leave the oil and gas in the Arctic.

3) Greenpeace has managed, togetherwith international society to conservate the area of Antarctic. There is one big difference between the continents: there are less people living in the Arctic. But also in Arctic, some indigenous peoples, getting their living for example from fisheries, have developed rich cultures that will be destroyed by the drilling. Josephina Skerk, who spoke in the Helsinki Climate Forum, awoke me to this reality. According to Naidoo, indigenous people have already had enough genocide.

We also found it important to discuss the Finnish Arctic strategy, which includes not a single mention of how fossil fuel drilling activity relates to mitigation objectives. Even though Finland has expressed its concern on the environmental problems caused by drilling, in this strategy paper the Arctic is seen merely from the economical viewpoint. The problem is that there cannot be sustainable drilling – those who say otherwise, will unfortunately tumble to green-washing.

Drilling of Arctic is also a question of social equality. Speaking as an African, Naidoo wondered how many people in developing countries have already died because of effects of climate change. These poor people are not responsible for the emissions that are destroying our planet, yet they have to bare the consequences. Equality is the most important principle when tackling climate change: those who contribute to pollution, should contribute to mitigation. The capability of humanity to coexist in this planet with others and nature is something we must trust in, and remind people of.

Naidoo wanted to give us, the citizens, some guidelines on how to speak to the Finnish Government and business industry about the Arctic. 

 According to him, the biggest problem in conservation of the Arctic are huge financial opportunities in the area combined with short-term interests.

Those politicians and business leaders that are not protecting our environment are the biggest losers of this current game. They behave like they have no children, no empathy and no future. Young people have to be the winners. In fact, we do not have much of a choice: we will pay the price of destroying our climate, even if it is not our fault. We have to become smarter in our actions and deliberate, what we really need to lead prosperous lives. I argue that drilling the unique area of the Arctic is not among these needs.

 Naidoos simple message is that successful countries and companies will not be those dominant in Arctic race, but those that win the green race. Those that begin to design new products, systems, and new economic output for green economy. The best economic thing Finland and politicians can do is not to make the worst mistake of ignoring our future. If we decide to drill oil from the Arctic, we will gain short-term profit. But it is only a matter of moments, a matter of few more extreme weather conditions, a matter of climate refugees when people awake to reality. And, the time will come that this small profit will cause a big bill for not only the environment, but also the tax payers. The price tag of climate change is recognized both in international and Finnish standpoint.

Naidoo reminded us that the more we delay in energy revolution, the more painful it will be. On the economic front, trade unions have the task to secure employment. They should try to get away from short term terminology – and jobs that won’t be sustain to the future. We should work for green jobs and against social crisis. We’ll have to exhilarate the use of existing fossil fuel products to using the skills we need to transform our society the new energy framework.  Here is another interesting interview on the subject.

This is to those who decide on our common future. The science is clear in its demands. Decision to invest in fossil fuels is an investment to the death of future generations. I don’t want to be harsh, I don’t want to blame.  But I have to speak out before it is too late. Guess what I think makes Kumi Naidoo continue in this difficult life path he has chosen? I think that for him, it is the only choice he can consider legitimate and live with. Still, his choice is not colored by despair. His motivation lies in hope, the thought that things will change if we work hard enough. I wish that he won’t be disappointed.


 

 Alviina kirjoitti ilmasto.org:in blogiin 7.12.2012 otsikolla “Dohan leirinuotiolla: kuka päättää nuorten tulevaisuudesta?”


Energiapolitiikka; temppu, ja miten se tehdään

Lauantai 27. lokakuuta 2012

Voiko Helsingistä tulla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä? Kyllä voi, ja myös pitää.

Helsingin ympäristöpoliittisessa ohjelmassa esitetään tavoiteeseen pääsemiseksi seuraavanlaisia välietappeja vuoteen 2020 mennessä: energiatehokkuuden parantaminen + 20 %, uusiutuvan energian lisääminen + 20% ja päästöjen vähennys – 20 %.

Ilmastoliikettä syytetään silloin tällöin maailmanlopun maalailusta ja liian negatiivisesta asenteesta. Yritän irtautua tästä; uskon, että meillä on täydet mahdollisuudet paitsi näiden tavoitteiden saavuttamiseen, myös niiden ylittämiseen. Toivoa antaa jo kaupunkimme suuri onnistuminen vuonna 2010; ilmastopäästöt saatiin kirkkaasti vähennettyä vuoden 1990 tasolle. Tänä vuonna päästöt ovat kääntyneet jo hienoiseen laskuun. Se ei kuitenkaan riitä. On tarpeen arvioida kriittisesti asetettuja tavoitteita ja niiden todennäköisyyttä.

Ympäristöpoliittisen ohjelman päästövähennystavoite tulee melko varmasti toteutumaan; siihen on parannettava nykyhetkestä vielä noin viiden prosentin verran. Myös tavoite energiatehokkuuden parantamiseksi tulee melko varmasti toteutumaan.

Uusiutuvan energian käyttö taas nousi vuonna 2011 viiteen prosenttiin edellisvuoden noin neljästä prosentista, mutta tästä pienestä noususta huolimatta uusiutuvien energiamuotojen lisääminen on osoittautunut kolmesta tavoitteesta haasteellisimmaksi. Se on huolestuttavaa, koska 80 % Helsingin ilmastopäästöistä aiheutuu juuri energiantuotannosta.

Millaisia uusiutuvia, ja miten?

Keskeistä uusiutuvien hyödyntämisessä on kaukolämpö ja esimerkiksi jäte-energian käyttäminen. Näiden lisäksi Helsingin on kuitenkin otettava huomioon uusiutuvien rooli kaavoituksessa, ja nopeasti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tuulivoiman kaavoittamista satama-alueiden läheisyyteen tuuliselle merenrannalle ja selälle. Helsingin tulee myös tehdä yhteistyötä muiden kaupunkien kanssa uusiutuvien tarpeen täyttämiseksi; ainakin jos se on meistä vihreistä kiinni, tuulivoimapuistoja rakennetaan esimerkiksi Inkoo-Raasepori-akselille. Meidän tulee toteuttaa myös monipolttoainevoimalaitos Vuosaareen, ja jo ennen tätä, vuoteen 2015 mennessä Hanasaaressa ja Salmisaaressa 10% energiasta tullaan tuottamaan biopolttoaineilla. Aurinkoenergiakin tulee todennäköisesti nousemaan merkittävään osaan jo ennen vuotta 2020. Tätä helpottaa toivottavasti myös uusi, potentiaalinen teknologia uusiutuvan energian säilömiseksi vedyksi.

Energiansäästö – mitä tällä hetkellä tapahtuu

Uusiutuvat energiamuodot eivät kuitenkaan ole Helsingin energiapolitiikassa oleellisinta: kaikista tärkeintä on energiankulutuksen vähentäminen. Erityisen tärkeää kulutuksen vähentäminen on siksi, että energian hinta tulee todennäköisesti nousemaan lähivuosina. Tämä on muutos, johon meidän tulee varautua.

Tähän on Helsingissä tartuttu esimerkiksi ekotukihenkilöiden avulla. Ekotukihenkilöt toimivat atk-tukihenkilöiden tyylisesti jokaisessa virastossa, ja tänä vuonna teemana on ollut virastojen energiankulutuksen vähentäminen. Helsingin virastoyksiköihin on koulutettu yli 1000 ekotukihenkilöä.

Kaupungin ja elinkeinoelämän ilmastoverkosto Ilmastokumppanit pyrkii myös luomaan yrityksille kunnianhimoisia päästövähennystavoitteita. Näissä kaupungin tavoitteet jäävät yleensä reippaasti toisiksi.

Energiatehokkuus rakentamisessa

Rakennustekniikalla voidaan pudottaa jopa 70% energiankulutuksesta, eivätkä keinot yleensä vaadi edes valtavia investointeja. Siksi rakennustekniikkaa keinona ilmastopäästöjen huomattavaan pienentämiseen ei tule väheksyä. Esimerkiksi juuri rakennettu Viikin ympäristötalo paitsi kuluttaa vähän energiaa, myös tuottaa kaksikymmentä prosenttia omasta energiastaan.

Älykkäällä energiahallintatekniikalla myös esimerkiksi luokkahuoneiden energiankulutusta voidaan vähentää helposti jopa 43 prosenttia, ja se ei tule kalliiksi: erään koulun kuukausi-investointi tähän päästövähennykseen oli alle 200 euron luokkaa. Kouluissa nimittäin suuri osa kulutuksesta muodostuu silloin, kun kukaan ei ole koulussa paikalla.

Aurinkolahden koulu tuottaa myös omaa aurinkoenergiaansa kattopaneelein. Tällaisia hankkeita kaupungin tulisi rahoittaa lisää kustannusten säästämiseksi tulevaisuudessa. Yksi ratkaisu voisi olla ilmastorahasto. Toisaalta investoinnit vähäpäästöisyyteen maksavat myös itse itsensä takaisin muutamassa vuodessa.

Kaupunki on myös ottanut käyttöön ohjeet vanhojen rakennusten peruskorjaamiseksi matalaenergiatasoon. Kaikista oleellisin haaste on kuitenkin olemassaoleva rakennuskanta, koska uutta rakennetaan niin vähän. Kaupungilla on edessä useita julkisten tilojen peruskorjauksia; energiatehokkuuden toteuttamista on pidettävä näissä ykkösprioriteettina.

Nämä ratkaisut ole mitään käsittämätöntä rakettitiedettä vaan oikeastaan melko simppeleitä keinoja. Pieniä, mutta toimivia sellaisia. Tällä linjalla meidän tulee myös jatkaa – entistä reippaammin. Lisäksi on hyvin tärkeää, että energiapolitiikka pysyy meidän omissa käsissämme. Helsingin energia (Helen) tulee ehdottomasti pitää kaupungin omistuksessa.

Lopuksi

Olen ylpeä Helsingistä. Siitä tarmosta, mikä ilmastopäästöjen vähentämiseen on, ja niistä saavutuksista, joita olemme saaneet aikaan. Ilmastoasiantuntijoiden työnä ei ole pelkästään luoda mahdottomia tavoitteita, joita ei voida saavuttaa, ja haukkua kaupunkia, kun tavoitteet eivät tule täyteen. Meidän tulee myös kunnioittaa jo tehtyjä muutoksia.

Minun Helsinkini on kuitenkin esiteltyjä tavoitteita rohkeampi. Mielestäni meidän tulee tavoitella vielä kahtakymmentä prosenttia suurempia päästövähennyksiä seuraavan kymmenen vuoden sisällä.

Miksi? Koska tiedämme, mitä maapallolla tapahtuu. Koska tiedämme faktat, sen että ilmasto muuttuu, ja että muutoksen seurauksista saattaa tulla katastrofaalisia. Koska meidän tulee kantaa vastuumme – pelastaaksemme paitsi oman nahkamme, myös miljardien muiden. Ja koska tiedämme, että pystymme siihen.

Teksti pohjautuu osittain ympäristökeskuksen Jari Viinasen esitykseen Ratkaisuja vähäpäästöiseen Helsinkiin – seminaarissa, johon osallistuin pari viikkoa sitten.


 

The Greenest City in the World?

Tiistai 23. lokakuuta 2012

Kanadalainen kaupunki Vancouver on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen: The Greenest City in the World 2020. Kaupunkisuunnitelma on tavoite mielessäpitäen jaoteltu kolmeen eri osa-alueeseen: 1) päästöttömyys, 2) jätteettömyys 3) terveet ekosysteemit. Tavoite ei ole pelkästään vähähiilisten energiamuotojen lisääminen vaan öljyriippuvuuden lopettaminen – ja myös koko jätteen käsitteen hävittäminen. Tähän kaikkeen sisältyy ajatus Vancouverista osana maailmaa ja osana ratkaisua maailman ongelmiin. Kysymys kuuluukin: miten saisimme Helsingin sisäistämään saman globaalin ajattelutavan?

Vancouverissa muutosprosessi alkoi jo 1990-luvulla. Mukana ei ole pelkästään kaupunki, vaan myös kokonainen paikallinen metropolihallinto. Muutokset eivät siis tapahdu kädenkäänteessä, vaan niihin voi mennä pari vuosikymmentä. Meidän Vihreiden tulee siis tehdä pitkäjänteistä työtä kestävän kehityksen eteen – mahdollisista takaiskuista lannistumatta. On myös muistettava, että tavoitteiden tulee olla riittävän kunnianhimoisia, ja muutoksiin täytyy ottaa mukaan paitsi Helsinki, myös Espoo ja Vantaa.

Pääpointti on, että kaupungin tulee tehdä hiilijalanjäljen minimoimisesta helpompaa kaupunkilaisille. Se ei suinkaan tarkoita televisiomainoksia, joissa turhat valot kehotetaan sammuttamaan. Se tarkoittaa paljon enemmän; vähähiilistä liikennettä, vähähiilisiä asuntoja, jopa vähähiilisiä ravintoloita ja harrastuksia. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa Helsingissä? Aion vastata kysymykseen seuraavissa bloggauksissani.


 

Ilmastolaskurit ja tonni vetoa!

Perjantai 12. lokakuuta 2012

Lähdin mukaan Tonni vetoa- ilmastokampanjaan. Tarkoitus on vähentää henkilökohtaisia kasvihuonekaasupäästöjä melko pienin ja simppelein teoin. Tähän pystyy kuka tahansa, ja aina voi parantaa!

Vedossa lupasin muunmuassa alentaa asunnon lämpötilaa. Meillä patterit eivät ainakaan vielä ole päällä, eikä ole tarvettakaan. Aivan valtavia muutoksia ei ole luvassa, sillä elämme jo nykyään melko ilmastoystävällisesti. Luonnonlahjakkuuksia minä tai avopuolisoni emme kuitenkaan ole, vaan ekologinen elämä on vaatinut meiltäkin pitkän tien 🙂 Se on ollut täynnä haasteita, mutta ennen kaikkea myös iloisia yllätyksiä.

Nettisivuilla voi myös laskea oman kasvihuonekaasujalanjälkensä. Laskuri on melko perinteinen ja pitkälti Helsingin Sanomien hiilijalanjälkilaskurin kaltainen. Laskuri aloittaa mittaamisen asumisesta ja etenee siitä liikkumiseen ja kulutukseen.

Ilmastodieetin Tonni vetoa- laskurilla nykyinen ilmastovaikutukseni on 2998 kg vuodessa. Se on kuitenkin vaihdellut  muissa laskureissa ja muilla laskureilla myös ylöspäin, jopa yli kolmeen tuhanteen.

Allianssin eli nuorten ilmastodelegaattina olen usein miettinyt, voisiko laskurin luoda toisinkin. Laskureiden rakentaminen on todella hankalaa puuhaa, mutta haaveilen silti vielä yhdestä laskurista: nuorten hiilijalanjälkilaskurista.

Kun nuori yrittää laskea hiilijalanjälkeään, hän törmää näissä kahdessa laskurissa heti alussa hankaliin kysymyksiin esimerkiksi asunnon lämmittämisestä. Esimerkiksi 15-vuotiaalle tällaisiin kysymyksiin vastaaminen saattaa olla aivan liian vaikeaa. Itsekään en tiedä tarkkoja detaljeja asuntomme lämmityksestä!

Nuorille käytännöllisempi laskuri voisikin olla kulutuspainotteinen laskuri, jossa ei tarvitsisi laskea koko vuoden päästöjä jokaiselta elämänalueelta. Tiedän, että tällainen laskuri ei tuota täydellisiä tuloksia, mutta se ikään kuin vapauttaisi nuoren miettimästä vanhempien tekemiä valintoja esimerkiksi asumiseen liittyen, ja antaisi mahdollisuuden mitata juuri omia, henkilökohtaisia ilmastovaikutuksia. Ihanteellinen laskuri olisi myös aktivoiva ja yhteisöllinen, sellainen Heia heian kaltainen sovellus, jossa omaa kehittymistä ja omia kulutusvalintoja voisi jakaa vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Nuori voisi esimerkiksi mitata, millaisia eroja syntyy McDonaldsin BigMacin ja Vegemestan Päivän pelastus- burgerin ostamisesta.

Tällaisia ajatuksia tänään, hyvää viikonloppua kaikille! 🙂


 

Globsol-viikonloppu ja ekopulmia

Perjantai 12. lokakuuta 2012

Olin pari viikkoa sitten Globsol-seminaarissa Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa Espoossa. Paikka oli aamutuimaan kaunis, kuten kuvasta näkyy – tosin idylliä ehkä hieman häiritsi vieressä vilkkaasti liikennöitävä ja meluisa Länsiväylä.

Globsolissa oli osallistujia eri ikäryhmistä (noin 14-30-vuotiaita nuoria) ja eri maista. Vaikka seminaari oli pääasiassa ruotsalaisille ja suomalaisille osallistujille järjestetty, paikalla oli myös Ruotsissa opiskelevia vaihto-oppilaita jopa Japanista asti. Osa nuorista, kuten minäkin, oli paikalla järjestön edustajina, osa taas täysin omasta aloitteestaan.

Seminaarin teemana oli kestävä kehitys, ja kuulimme aiheesta useita upeita puhujia, kuten Demos Helsingin Tuuli Kaskista ja Alicia Jimeneziä, Earth Charter Internationalin Costa Ricalaista projektikoordinaattoria.

Mielenkiintoisia kysymyksiä nousi esiin paitsi puheissa, myös paneelikeskustelussa. Saimme yleiskuvan kestävästä kehityksestä ja Alicia puhui erityisen kiinnostavasta aiheesta – Happy Planet Indexistä.

Osallistuin itse seminaariin Allianssin ilmastodelegaattina, mutta myös tavallisena, ilmastoasioista innostuneena nuorena, ja tältä pohjalta pyrin myös tapahtumaa analysoimaan.

Globsolin ideana oli jakautua eri kestävän kehityksen osa-alueisiin painottuviin ryhmiin, ja itse valitsin Kestävä kulutus-ryhmän. Mielessäni oli erityisesti nuorten kulutuspainotteisen hiilijalanjälkilaskurin kehittäminen.

Työryhmässä teimme useita hauskoja ja inspiroiviakin harjoituksia. Monia osallistujia kiinnosti kestävä muoti, ja paneuduimmekin erityisesti vaatetukseen ja muotiin liittyviin kysymyksiin. Opin uusia kikkoja kestävään kulutukseen, esimerkiksi muutamia käytännön vinkkejä (villapaita kannattaa pestä lumessa, jolloin se kestää kauemmin jne.). Selvisi kuitenkin myös, että henkilökohtainen kulutukseni on jo melko kestävällä tolalla. Siitä huolimatta ryhmään osallistuminen ei kaduttanut – tapasin paljon upeita, ihania ihmisiä, joiden kanssa yhdessä saimme syventyä kestävän elämäntavan ongelmiin ja iloihin. Lisäksi sain kuulla muiden ajatuksia kestävästä kulutuksesta, ja rakensin niiden pohjalta päässäni hieman kuvaa siitä, miltä nuorille sopiva hiilijalanjälkilaskuri voisi näyttää.

Emme toki puhuneet pelkästään siitä, millaisia vaatteita tulisi ostaa kuluttaakseen ekologisesti. Veimme onneksi keskustelua myös hieman laajemmalle tasolle esimeriksi post-it-harjoituksen kautta, jossa lokeroimme erilaisia kestävän kehityksen osa-alueita sen mukaan, mikä taho niistä on vastuussa. Näitä olivat esimerkiksi vegaaniruokailu ja luomuruoan ostaminen,  pyöräily ja julkisilla liikennevälineillä kulkeminen.

Havaitsimme, että yllättävän monista asioista vastuussa ei ole vain yksilö ja hänen perheyhteisönsä. Sen sijaan kunnalla ja valtiolla on ekologisen elämäntavan edistämisessä hyvin suuri rooli. Tämä oli monille silmiä avaava kokemus, ja itse ainakin sain hieman lisäinspiraatiota siihen, miten monella eri tasolla asioihin voi tarttua.

Ohjaajat olivat kannustavia, ja uskon että Globsol oli osallistujilleen todella hieno kokemus. Osa asioista jäi silti abstraktille tasolle. Ilmastokasvatuksen ja toimintaan kannustamisen haaste onkin; miten saadaan aktivoitu nuori järjestämään jonkinlaista toimintaa ja muuttamaan omia elämäntapojaan? Onko nuorille muita vaikuskanavia kuin omien kulutustottumusten muuttaminen?

Globsolin, kuten ekologisen elämisen ongelmat yleensäkin, liittyvät juuri käytäntöön. Mielestäni ylläoleva kuva toimii tästä hyvänä metaforana. Eikö olekin herkullisen näköinen aamiainen? Ikävä kyllä se ei ole vegaaninen, eikä edes kasvispohjainen. Ruokailimme ohjelman lomassa hotelli Hanasaaren Johannes-ravintolassa, jossa oli kyllä herkullisia merenantimia ja jonkin verran myös lähiruokaa. Ekologisesti kestävää syömistä ei kuitenkaan ollut juuri otettu huomioon (tämä oli jokseenkin shokki, sillä teemaan liittyvissä tapahtumissa olen tottunut syömään esimerkiksi mainion Ruskanvärin vegaanisia antimia).

Tämä puute tuskin johtuu hotellihenkilökunnan ilkeydestä tai piittaamattomuudesta, vaan enemmänkin osaamisen puutteesta, samoin kuin aivan tavallisen ihmisen epäekologiset valinnat. Kukaan ei varmasti pilaa maapalloa tahallaan, vaan enemmänkin tietämättömyyttään, ja ehkä saamattomuuttaan. Juuri tämän takia esimerkiksi päättäjien, järjestöjen ja yritysten tulisi tehdä vähähiilisistä valinnoista helpompia tavallisille ihmisille – koskivat valinnat sitten kulutusta, asumista tai liikkumista.

Monet mahtavista nuorista osallistujista eivät huomanneet ruokailuissa mitään erikoista. Monet myös puhuivat innoissaan tulevista lentomatkoista lomakohteisiin. Itselleni tuli tästä hieman pikkumainen ja naurettava olo – miten voimme kuunnella karmivia faktoja lihantuotannosta ja kehitysmaiden ruokapulasta, ja sitten osallistua iloisena samaan riistoon omalla lautasellamme? Tämä tunne on varmasti monille vähähiilistä elämää tavoitteleville tuttu – törmäämme siihen arkielämässä jopa päivittäin.

Tästä huolimatta seminaari osallistujineen antoi toivoa muutoksesta. Muutamat kulutus-ryhmän osallistujat päättivät ryhmän myötä ryhtyä ostolakkoon kuukaudeksi. Se ei tietenkään ratkaise kaikkea, mutta tempaus osoittaa ainakin sen, että meillä nuorilla on halua ja kykyjä tehdä vähähiilisiä valintoja. Tätä halua ja tätä kykyä tulee kannustaa kaikin mahdollisin keinoin, olivat niitä sitten kestävän kehityksen seminaari tai vähähiilisyyteen kannustavat verot. Uskon, että meillä on myös keinoja paitsi muuttaa omaa käyttäytymistämme, myös yleistä asenneilmapiiriä ja käyttäytymistä. Viedään yhdessä kestävän kehityksen periaatteet käytäntöön.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s